Espanjan kansallispäivä puhuttaa

Keskiviikkona 12. lokakuuta vietettiin Espanjan kansallispäivää, Fiesta Nacional de España tai Día de la Hispanidad. Samana päivänä vuonna 1492 Christopher Columbus löysi Amerikan mantereen.

Jotain Espanjan eri maanosien hyvin suuresta itsemääräämisoikeudesta kertoo se, että eräissä provinsseissa päivää siirretään surutta maanantaille, jos tämä vapaapäivä sattuisi sunnuntaille. Niin kuin usein, Espanjassa käydään kiivasta keskustelua monista eri asioista. Usein esitetty mielipide on, että maan ei pitäisi juhlia “kolonialismin merkkipäivää” joka johti Amerikan intiaanien kansanmurhaan.

Tänä vuonna Badalonan kaupunginhallitus oli päättänyt, että kansallispäivän vietto on vapaaehtoista. Tämä siitä huolimatta, että kaupunki oli jopa oikeuden määräyksellä vaadittu pitämään virastojen ovet kiinni. Ne kaupungin virkamiehet jotka niin halusivat, saivat tulla töihin ja vastavuoroisesti ottaa vapaata joulukuun 9. Koska edellisenä päivänä myös pyhä, voivat virkamiehet tästä pitkän viikonlopun. Kaupunginjohtaja ei itse ilmaantunut paikalle, johtuen Etelä-Amerikkaan suuntautuneesta työmatkasta.

Espanjassa vietetään myös toista kansallispäivän tapaista pyhäpäivää; perustuslain päivää, Día de la Constitución, joulukuun 6., eli samana päivänä kuin Suomessa vietetään itsenäisyyspäivää. Espanjalaiset juhlivat tällöin uutta perustuslakia joka otettiin käyttöön 1978, muutama vuosi diktaattori Francisco Francon kuoleman jälkeen.

Kuvassa Espanjan parlamentin alahuone. Kuvan lähde: Wikimedia

Section
Summary
Keskiviikkona 12. lokakuuta vietettiin Espanjan kansallispäivää, Fiesta Nacional de España tai Día de la Hispanidad.