Isojen kauppakeskusten aukioloon rajoituksia Torreviejassa ja Orihuela Costalla

Valencian itsehallintoalueen parlamentti hyväksyi viime keskiviikkona lakimuutoksen jossa rajoitetaan isojen kauppojen ja kauppakeskusten aukioloaikoja. Valencian alueella mm. Torrevieja ja Orihuela Costa luetaan alueiksi joiden elinkeino on vahvasti matkailusta riippuvaista (ns. ZGAT -alue) ja näillä alueilla aukioloa rajoitetaan vähiten.

Lakimuutoksen myötä kauppakeskukset ja marketit Torreviejan ja Orihuela Costan alueella voivat pitää ovensa auki yhteensä 40 pyhäpäivää ja sunnuntaita vuodessa. Käytännössä helmi-kesäkuun ajan sunnuntaisin ja pyhäpäivisin kauppakeskukset ja marketit olisivat kiinni, kesän turistikautena ja syyskauden pääosin avoinna myös pyhät ja sunnuntait.

Pienet kaupat sitävastoin saavat jatkossakin päättää itse aukioloajoistaan myös sunnuntaisin ja pyhäpäivisin.

Paljon polemiikkia herättäneessä lakiuudistuksessa keskustaoikeistolainen PP vastusti rajoituksia  vihervasemmistolaisten PSPV:n ja Compromís -koalition puoltaessa niitä. Espanjan poliittisella kartalla keskelle sijoittuvan Ciudadanos -puolueen sekä vasemmistopopulistisen Podemos -puolueen edustajat pidättäytyivät äänestämästä lähinnä ammattiyhdistysten kritisoitua etenkin Alicanten kaupunkialueella vapautuvaa aukioloa.

Lakimuutoksen on määrä astua voimaan jo viikon päästä, sunnuntaina 25. helmikuuta.

Artikkelin kuva: © Zenia Boulevard.

Section
Summary
Valencian itsehallintoalueen parlamentti hyväksyi viime keskiviikkona lakimuutoksen jossa rajoitetaan isojen kauppojen ja kauppakeskusten aukioloaikoja.