Ministeriö karhuaa Aurinkorannikon koululta yli 600 000 euroa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt joulukuun lopussa päätöksen periä Fuengirolassa sijaitsevalta Aurinkorannikon suomalaiselta koululta takaisin v. 2009 – 2011 maksettuja tukia takaisin yhteensä 613 616,80 euroa.
 
Tukisumma v. 2009 – 2011 on kokonaisuudessaan yhteensä 736 593,65 euroa mutta ministeriö on kohtuullistanut takaisiperittäävää summaa 122 976,85 eurolla. 
 
Opetusministeriön mukaan ”Aurinkorannikon suomalainen koulu on ilmoittanut Opetushallitukselle vuosien 2009 – 2011 valtionosuuksien laskemista ja määräämistä varten myös oppilaita ja opiskelijoita, jotka eivät ole täyttäneet koulutuksen järjestämislupien ehtoja”. Tällä viitataan oppilaisiin, joilla ei ole ollut Suomessa varsinaista kotikuntaa, ja jotka ministeriön tarkastuksessa on todettu tosiasiallisesti Espanjassa  asuviksi.
 
Aurinkorannikon suomalainen koulu on jo julkaissut omilla verkkosivuillaan vastineensa päätökselle ja on jo ”ryhtynyt toimiin aiemmin valmisteltujen suunnitelmien pohjalta”. Koulun hallituksen edustajat ovat tällä viikolla tavanneet opetusministeriön edustajia Helsingissä ja neuvotelleet asiasta. Koulun toiminta jatkuu heidän mukaansa toistaiseksi normaalisti.
 
Lisää aiheesta:
 
Section
Summary