N-332 -tien levennys hieman eteenpäin

Melko pitkään jatkunut N-332 tien leventämiseen tähtäävä suunnittelu on nytkähtänyt ainakin hieman eteenpäin. Torreviejan pormestari José Manuel Dolón on saanut Valencian itsehallintoalueen vesi- ja viemäriasioista vastaavilta virkamiehiltä vahvistuksen, että alueen vesi- ja viemäröintityöt eivät ole esteenä tien leventämiselle. Moni tällä seudulla kesä-heinäkuussa aikaa viettänyt on havainnut N-332 -tien ruuhkautuvan etenkin Torreviejan ohittavalla matkalla. Tämä pätkä tiestä olisi tarkoitus leventää nykyisestä yhdestä kaistasta ajosuuntaansa kaksikaistaiseksi.

Nyt Dolón totesikin tiedotustilaisuudessa että asia voidaan vielä eteenpäin aina ministeriötasolle hankkeen konkreettista käynnistämistä varten “mahdollisimman pian.”
Asia on ollut loppukaneettia vaille kyllä ennenkin, tosin Espanjan hallitus ja Torreviejan kaupunginhallinto ovat ehtineet kertaalleen vaihtumaan tässä välissä.

Tags
Section
Summary