Orgullo Torrevieja 2018

Keskiviikkona 20. kesäkuuta starttaa tervetullut lisä Torreviejan kulttuurielämään, Orgullo Torrevieja 2018 -tapahtuma. Torreviejan nelipäiväinen Orgullo on osa kansainvälisesti vakiintunutta Pride-tapahtumien sarjaa.

Keskiviikkona alkavan Orgullo Torreviejan käynnistää elokuvanäytös Virgen del Carmen -kulttuurikeskuksessa. Klo 20 alkavassa näytöksessä esitetään turkkilainen Mustang-elokuva joka oli ehdolla parhaaksi vieraskieliseksi (ei-englanninkielinen) elokuvaksi vuoden 2016 Oscar-gaalassa.

Seuraavana päivänä, torstaina 21. kesäkuuta jatketaan laadukkailla elokuvilla. Vuorossa on Tom Fordin ohjaama A Single Man. A Single Man on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen draamaelokuva, joka perustuu Christopher Isherwoodin samannimiseen romaaniin. Elokuvan pääosassa nähdään brittiläinen Colin Firth. Firth nimettin vaikuttavasta roolisuorituksestaan ehdolle parhaan miespääosan Oscar-palkinnolle.

Elokuvan yhteydessä järjestetään myös keskustelutilaisuus otsikolla “Homosexualidad, madurez y suicidio” joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa keskustelua homoseksuaalisuudesta, kypsymisestä/aikuistumisesta ja itsemurhista. Keskustelutilaisuudessa on mukana mm. Federico Armenteros, Fundación 26 de diciembre -järjestöstä.

Perjantaina 22. ja lauantaina 23. kesäkuuta tapahtuma jatkuu Eras de la Sal -areenalla ja Sala Vistalegre -näyttelytilan ulkopuolella.

Perjantaina Eras de la Sal muuttuu ¡¡Que Trabaje Rita!! -klubiksi. Luvassa on musiikkia elävien esiintyjien sekä dj:n toimesta. Juontajana toimii Supremme Deluxe, seremoniamestarina toimii Mateo Frango.

Lauantaina maalataan Sala Vistalegre -näyttelytilan ulkopuolella olevaan muuriin kollaasi jossa yleisö voi toteuttaa omia näkemyksiään fiktiivisistä hahmoista ja näiden identiteeteistä.



Orgullo Torrevieja huipentuu lauantai-iltana konsertilla Eras de la Sal -areenalla. Aluksi espanjalainen tunnettu mediapersoona ja laulaja Mario Vaquerizo lukee “dia del orgullo” -manifestin yhdessä Topacio Freshin kanssa. Topacio on argentiinalainen, Espanjassa 2000-luvun alusta vaikuttanut ja täällä asuva monialainen artisti.

Illan pääesiintyjä on Mario Vaquerizon johtama Nancys Rubias -yhtye. Suurelle yleisölle lienee tutuin yhtyeen single “Me Encanta” joka on versio muutaman vuoden takaisesta “I Love It”  -ruotsalaishitistä.

Eras de la Salin tapahtumat alkavat järjestäjien mukaan klo 22, elokuvanäytökset klo 20. Tapahtuman Facebook sivun löydät tästä linkistä.

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy mutta liput on haettava ennakkoon joko Virgen del Carmenista tai Torreviejan turistitoimistosta.

Orgullo Torrevieja 2018 ohjelmajulisteen voit ladata tästä linkistä.

Section
Summary
Keskiviikkona 20.6. starttaa nelipäiväinen Orgullo Torrevieja 2018 tapahtuma. Nelipäiväinen Orgullo on osa kansainvälistä Pride-tapahtumien sarjaa.