Rakennustyöt jatkuvat, museot saman katon alle

Torreviejan kaupunginhallinto on yhdessä rakennustöistä vastaavan yrityksen kanssa saanut valmiiksi toimeenpantavan suunnitelman, jolla pitkään pysähdyksissä olleet uuden museorakennuksen työt jatkuvat. Kantakaupungissa, Avenida de las Habaneras -kadulla olevan rakennuksen rakentaminen alkoi jo vuonna 2010, rahaa hankkeeseen on tähän mennessä palanut 6 miljoonaa euroa. 
 
Alkuperäinen suunnitelma oli pyhittää koko rakennus Semana Santa -museoksi mutta matkan varrella suunnitelmat ovat edistyneet. Rakennukseen sijoitetaan myös Museo del Mar y de la Sal eli meren ja suolan merkityksestä Torreviejalle kertova museo. Yksi kerroksista on varattu monitoimitilaksi, lisäksi rakennukseen tulee kaupunginhallinnon toimistotiloja. Kaupungin edustajien mukaan ulkopuolisilta vuokrattujen tilojen tarve vähenee järjestelyjen myötä ja säästöjä kaupungin vuokramenoihin on luvassa ainakin 250 000 euroa vuodessa.
 
Suunnitelmalle on jo näytetty vihreää valoa Valencian itsehallinnon puolesta. Töiden pitäisi valmistua kesän loppuun mennessä.
Section
Summary
Kantakaupungissa, Avenida de las Habaneras -kadulla olevan rakennuksen rakentaminen alkoi jo vuonna 2010, rahaa hankkeeseen on tähän mennessä palanut 6 miljoonaa euroa.