Costa Blancan suomalaiset sivut

Erno Bergman ja Kim Lehtola

Modernin työn moniottelija Rainmaker avasi toimipisteen Torreviejaan

KUMPPANIARTIKKELI
SISÄLTÖ JA KUVAT © RAINMAKER GROUP

Työelämä muuttuu kovaa vauhtia ja suomalainen Rainmaker on päättänyt ottaa modernista työelämästä niskalenkin. Yksi tähän liittyvä toimenpide oli avata toimipiste Torreviejaan.

Monilla suomalaisilla yrityksillä on palvelukeskustoiminteita Espanjassa. Rainmakerin ajatus poikkeaa jonkin verran muista. Emme siirrä työtä Espanjaan kustannusten säästämiseksi, vaan haluamme tarjota modernin työn tekijöille vaihtoehtoisa lokaatioita sen tekemiseen. Meillä voit halutessasi työskennellä vaikkapa Rovaniemellä, tai Espanjan lämmössä – toteaa Rainmakerin luova johtaja Kim Lehtola.

Rainmaker on pitkään tutkinut sitä, miten työn teettäminen ja tekeminen muuttuu tulevaisuudessa. Kun ennen tehtiin yksi ura yhdellä työnantajalla, nykyään työura koostuu monesta eri miniurasta. Työurat eivät jatkossa koostu välttämättä edes 4 – 5 eri urasta, joissa perinteisen ajatusmallin mukaan olisi 4 – 5 työnantajaa. Tulevaisuudessa yhteen työuran osaan voi kytkeytyä useita työnantajia, jopa samanaikaisesti. Tämä haastaa sekä työntekijöitä, että työnantajia uudistamaan tekemistään – Kim Lehtola jatkaa.

Moderni työelämä edellyttää hyvää fyysistä ja henkistä kuntoa

Työntekijöiden on oltava valmiina jatkuvalle muutokselle. Kun aiemmin riitti, että pysyi kärryillä yhden ja saman työnantajansa kehityksestä ja sen sisällä muuttuvien tehtävien vaatimuksista, jatkossa täytyy pystyä laaja-alaiseen itsensä kehittämiseen ja pysyä kärryillä useamman työnantajan tarpeista. Tilanne muuttuu työntekijän näkökulmasta yhä vaativammaksi ja silloin sillä, miten kohtelemme itseämme, on entistä suurempi merkitys.

Jotta voisimme jatkossa kehittyä työelämän vaatimusten mukaisesti, meidän on huolehdittava, että olemme hyvässä henkisessä, fyysisessä ja biologisessa kunnossa. Kun uuden oppiminen on jatkossa lähes päätyömme, tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä on perusvaatimus. Meillä tulee olla riittävästi aikaa itsemme kehittämiseen, perheelle ja ystäville, sekä harrastuksillemme. Tämä asettaa siis uudenlaisia vaatimuksia työn tekemiselle. Joustavat mallit työn tekemiselle on jatkossa perusvaatimus työnantajille. 

Jos jollekin Rovaniemen ympäristö sopii parhaiten, hänellä pitää olla mahdollisuus työskennellä siellä. Ne, joille Espanjan ilmasto ja ympäristö sopii parhaiten, voivat työskennellä Torreviejassa. Moderni työ on suurelta osin paikkariippumatonta ja siihen haluamme vastata Torreviejan toimipisteellä, sanoo Kim Lehtola.

Rovaniemeltä lähtöisin oleva esimies Erno Bergman puolestaan toteaa, että puitteet Torreviejassa on kohdallaan. Tällaiselle rovaniemeläiselle kaamosihmiselle tämä on loistava paikka. Meillä on kuntosali tuossa tien toisella puolella ja tunnetustihan espanjalainen ruoka on erinomaista. Täällä on loistavat mahdollisuudet huolehtia itsestään ja tehdä hyvää työtä mukavassa porukassa.

Rainmaker työllistää Suomessa yli 1300 henkilöä myynnin, henkilöstöhallinnon ja talouden parissa. Tarjoamme kaikille, joille työ ei edellytä Suomessa oloa, mahdollisuutta tehdä työtä Espanjassa. Jo ainakin henkilöstöhallinnon, palkanlaskennan, asiakaspalvelun ja myynnin työtehtäviä tehdään nyt Torreviejassa. Kiinnostusta tehdä työtä Torreviejassa löytyy kaikissa toiminteissamme työskentelevien ihmisten keskuudessa. Haluamme tarjota mahdollisuutta myös toisinpäin. Joku voi haluta välillä Suomeen töihin ja sekin on mahdollista. Työ ei valitse sijaintia, vaan ihminen.

Kiinnostus teettää työtä Torreviejan toimistolla kasvaa myös asiakkaidemme parissa ja meillä onkin jatkossa monenlaista työtä tarjolla. Rekrytoimme jatkossa myös jo valmiiksi Espanjassa asuvia ihmisiä. Kannattaa rohkeasti kysyä töitä. Jos sinulla on kokemusta vaikkapa palkanlaskennasta, henkilöstöhallinnosta, tai asiakaspalvelutöistä, meillä saattaa olla sinulle heti tarjolla mukavaa tekemistä, toteaa Torreviejan toimistolle viikoksi matkustanut Kim Lehtola. Minulla on paljon suunnittelupöydällä olevia asioita ja hoidan ne samalla täällä, kun tulin tutustumaan uusimpaan toimipisteeseemme.

Lisätietoja Rainmakerista: www.rainmaker.fi
Katso Rainmakerin avoimia työpaikkoja suoraan täältä: www.rainmaker.fi/tyopaikat
(Voit kysyä onko työtä mahdollisuus tehdä Torreviejassa, vaikka sitä haettaisiinkin Suomeen)
Voit halutessasi olla myös suoraan yhteydessä Torreviejan toimipisteeseen: erno.bergman@rainmaker.fi

Rainmaker on yksi Suomen suurimpia myynnin, talouden ja HR:n palveluita tarjoavia, liiketoiminnan ulkoistamiseen keskittyviä yrityksiä. Yritys työllistää yli 1300 työntekijää. Rainmaker panostaa vahvasti tulevaisuuden työelämän kehittämiseen muun muassa pelillistämisen, paikkariippumattoman työn ja robotiikan avulla. Rainmakerilla on toimipisteet Torreviejan lisäksi, Rovaniemellä, Oulussa, Iisalmessa, Savonlinnassa, Ylöjärvellä ja Helsingissä.

Kirjoita kommentti