Costa Blancan suomalaiset sivut

Omaisuutta Espanjassa? Testamentti kannattaa tehdä

Hankkiessasi omistusasunnon tai omistaessasi muuta omaisuutta Espanjassa kannattaa tehdä paikallinen testamentti. Olemassa oleva, Espanjassa rekisteröity testamentti helpottaa ja selkeyttää huomattavasti perinnön jakamista.

Espanjassa testamentti siihen merkittyine edunsaajineen rekisteröidään notaarilla. Yleensä paikallinen lakiasiaintoimisto tai muu edustaja laatii sen yhdessä asiakkaan kanssa.

Mikäli perinnön jättäjä on ollut residentti (vakituisesti maassa asuva) viimeksi Espanjassa, jaetaan myös hänen Suomessa oleva omaisuutensa Espanjan lain mukaan. Tähän voidaan kuitenkin tehdä (ja usein tehdäänkin) poikkeus.

“Euroopan Unionin vuoden 2015 perintöasetuksen ansiosta esimerkiksi Espanjassa vakituisesti asuva, Suomen kansalainen voi testamentissään määrätä omaisuutensa jaettavaksi Suomen lainsäädäntöä soveltaen

Pääsääntönä on, että toimivalta kuolinpesän selvityksessä ja perinnönjaossa on sen jäsenmaan tuomioistuimella, jossa perittävällä oli kuollessaan asuinpaikka, ja sovellettavaksi tulee tämän maan laki. Perittävä voi kuitenkin elinaikanaan määrätä testamentilla, että hänen perintöönsä sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen hän valinnan tehdessään tai kuollessaan on.

Jos esimerkiksi Suomen kansalaisella oli kuollessaan asuinpaikka Espanjassa, hänen perintöönsä sovelletaan Espanjan lakia. Henkilö voi kuitenkin testamentissaan määrätä, että hänen perintöönsä sovelletaan Suomen lakia. Perintöasioihin liittyvien neuvojen saamiseksi kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen lakimieheen.”
Lähde: oikeus.fi / Suomen oikeusministeriö, 10.8.2015

Edellämainitulla seikalla (Suomen lain noudattaminen perinnönjaossa) ei ole merkitystä perintöveron maksuun joka määräytyy perinnönsaajan verovelvollisuuden mukaisesti. Esimerkiksi Suomessa verovelvollinen maksaa perintöveron Suomeen myös Espanjasta peritystä omaisuudesta. Mikäli perinnön saaja on verovelvollinen Espanjassa, maksetaan perintövero Espanjaan.

Testamentin laatiminen ja rekisteröiminen Espanjassa onnistuu paikallisten lakiasiaintoimistojen kautta.

Kirjoita kommentti