Costa Blancan suomalaiset sivut

Roaming-maksut poistuvat kesällä

Monen Espanjassa matkailevan elämä helpottuu roaming-maksujen poistuessa 15. kesäkuuta. Tähän asti moni vähänkin pitempään esimerkiksi täällä Costa Blancalla viihtyvä on hankkinut paikallisen prepaid-liittymän oleskelunsa ajaksi, ja tuskaillut nopeasti hupenevaa saldoa. Jatkossa tarve tilapäisliittymille vähenee.
 
EU:n tekemän päätöksen myötä Euroopan Unionin alueella toimivat operaattorit eivät enää saa periä asiakkailtaan toisessa maassa tapahtuvasta matkapuhelimen käytöstä lisämaksuja. Päätös koskee puhelujen lisäksi tekstiviestejä sekä datasiirtoa. Roaming-maksujen poisto on vielä vahvistettava Euroopan parlamentissa.
 
Tukkuhinnoista sopuun operaattoreiden kesken
Sopuun päästiin operaattoreiden sovittua keskinäisistä tukkuhinnoista. Äänipuheluiden tukkuhinnaksi muodostui 0,032 euroa minuutti ja tekstiviestien 0,01 euroa per viesti. Datan osalta tukkuhinnat ovat aluksi 7,7 euroa per gigatavu laskien porrastetusti viiden vuoden ajan, ollen vuoden 2022 alussa 2,5 euroa per gigatavu. Katso lisätiedot EU:n tiedotteesta: http://europa.eu/rapid/press-release_IP-17-193_en.htm
 
Suomalaiset teleoperaattorit joutuvat todennäköisesti maksumiehiksi EU:n hintaharmonisoinnin myötä, tähän asti olemme saaneet nauttia eurooppalaisittain harvinaisen edullisista matkapuheluista sekä datasiirrosta. Pitkällä tähtäimellä alan kova kilpailu kuitenkin pitänee hintojen nousun kohtuullisena.
 

Kirjoita kommentti