Costa Blancan suomalaiset sivut

Tanssi- ja musiikkispektaakkelit värittävät Torreviejaa lokakuussa

Feria de Sevillanas -festivaalia vietetään rantakadulla keskiviikosta sunnuntaihin 11.-15.10. Ohjelmassa on sevillanas-musiikkia ja -tanssiesityksiä, kulkueita ja ilotulituksia. Myyntikojuissa on tarjolla andalusialaisia makuelämyksiä. Torstaipäivän ohjelma on suunniteltu erityisesti lapsille. 

Tavallisesti Torreviejan Sevillanas-festivaali järjestetään toukokuussa, mutta tänä vuonna se siirrettiin viime tingassa lokakuulle.

Festivaalilla oma kuningatar
Vuoden 2017 Sevillanas-festivaalin kuningattareksi valittiin 19-vuotias Sofia Barsukova. Sofia esiintyy tanssinumeroissa ja juontaa festivaalin tapahtumia. Lauantaina hän on mukana kulkueessa hevosten, härkien ja esiintyjien kanssa. Sunnuntaina kuningatar päättää festivaalin.
”Sevillanas-kulttuuri on aina ollut suuri osa sukumme elämää. Torreviejan sevillanas-kulttuurin keskus Casa de Andalucia ”Rafael Alberti” on kuin toinen kotini. Itse en ole laulaja, laulan surkeasti, mutta pienestä pitäen olen tanssinut sevillanas-tansseja. Minulle on suuri kunnia saada olla edustamassa minulle tärkeää juhlaa.”

Sevillan festivaalin pikkusisko
Sevillanas-kuningatar Sofian mukaan Torreviejan Sevillanas-juhla on pienempi kuin Sevillassa, mutta hänelle se on tärkein ja paras. ”Koska juhla on pienempi, tunnelma on tiiviimpi ja mahtavinta on se, että kaikki osallistuvat.” Lähikylistä ja kaupungeista saapuu myös yleisöä tapahtumiin, ”koska he rakastavat Torreviejan Sevillanas-juhlaa”. Konserteissa ja tanssiesityksissä on joka vuosi useita tunnettuja sevillanas-tanssijoita ja -muusikoita. 
 
”Juhla on ilon juhla, myrtsejä naamoja ei näy. Ihmiset, joilla ei ole mitään kokemusta sevillanas-kulttuurista, innostuvat tanssimaan ja laulamaan. Mielestäni tämä kotikaupunkini juhla on kaikista kaunein ja tunnelmaltaan kodikkain.” Sofia kuvailee. 
 
Sevillanas - tiesitkö?
Sevillanas on suosituin ja tunnetuin kansantanssi Espanjassa. Tanssijoita säestävät kitaristit ja laulajat. Sevillanas muistuttaa tyyliltään flamencoa.
 

Lataa tästä Sevillanas-festivaalin ohjelma - ohjelmatiedot myös kuvagalleriassa katsottavissa.
Sofia Barsukovan kuva: Enjoy Torrevieja

Artikkelin kirjoittaja on Torreviejassa sapattivuottaan viettävä englanninopettaja.

Kirjoita kommentti