Tänä kesänä Torreviejan rantojen turvallisuudesta huolehditaan 150 työntekijän voimin.
Torreviejan nimi juontaa juurensa kaupungin vartiotorneihin, joista tähyiltiin mahdollisia vihollisia ja merirosvolaivoja.
Valitettavan monet ovat suhtautuneet välinpitämättömästi paitsi omaan myös pelastushenkilökunnan turvallisuuteen.
Suurin osa savuttomuudesta perustuu suosituksiin, joitain poikkeuksiakin on joissa tupakointi rannalla voi tuoda sakot.
Rakastettu artisti lomaili ja sävelsi kappaleita Alicantessa, myös käyttämänsä kitara oli seudulla valmistettu.
Alicanten paikallispoliisi on jo kirjoittanut yli 200 sakkoa maskimääräysten rikkomisesta.
”Música en verano”, eli Musiikkia kesällä on tempauksen nimi. Luvassa on 11 konserttia heinä-syyskuun aikana.
Alicanten viinireitin varrelta löytyy 19 viinitilaa, lukuisia viinibaareja, hotelleja ja muita viiniin liittyviä kohteita.
Torreviejan kaupunki on lahjoittanut yli 100 aurinkovarjoa Playa del Curan rannalle.
Käytössä oleva ajanvarausjärjestelmä on aiheuttanut kärhämää Benidormissa.
Alicante oli yksi Espanjan kaupungeista, joissa ilma puhdistui eniten koronakaranteenin aikana.
Kaksi Euroopan vanhinta patoa jotka ovat yhä käytössä sijaitsevat Espanjassa, toinen Alicanten provinssissa.