Torreviejassa käynnistyy taas perinteikäs tapas-tapahtuma “Ruta de la Tapa”.
Valtion panos kahdeksan kilometrin levennyshankkeelle olisi toteutuessaan 40 miljoonan euron luokkaa.
Sisustusarkkitehti Mariana Ramselius on tullut Costa Blancalle jäädäkseen: ”Miksi palaisin Ruotsiin, kun siellä on kylmää, pimeää ja sateista?”
Torreviejan kaupunginhallinto on ilmoittanut suunnitelmista 1700-luvulta peräisin olevan suojelukohteen palauttamisesta alkuperäiseen loistoonsa.
Torreviejan kaupunginhallinon elinkeinoelämän kehittämisestä vastaava virkamies Manuel Osuna on ilmoittanut kaupungin tukevan paikallisia kauppiaita Black Friday…
Feria de Sevillanas -festivaalia vietetään rantakadulla keskiviikosta sunnuntaihin 11.-15.10. Ohjelmassa on sevillanas-musiikkia ja -tanssiesityksiä, kulkueita ja…
Samoin kuin Suomessa, myös Espanjassa vietetään juhannusta. Lue artikkelistamme miten juhannusta täällä vietetään.
Pienen merimatkan päässä Alicanten seudun rannikolta sijaitsee ihastuttava Tabarcan -saari. Saari on Espanjan pienin ympärivuotisesti asuttu saari.
Lauantaina 24. kesäkuuta järjestetään Feria de ONG jossa eri yhdistykset ja kansalaisjärjestöt voivat esitellä toimintaansa.
Torreviejan kaupunki on lisännyt uudelle markkina-alueelle liikennöivälle H-linjalle kolmannen bussin.
Tulevana lauantaina 10.6. on Torreviejassa mahdollisuus osallistua jo toista kertaa kadulla järjestettävään koko perheen "Rock Against Cancer"…
Torreviejan ja Orihuela Costan kesäkausi on käynnistynyt tuttuun tapaan lämpimissä merkeissä. Ensimmäiset lomanviettäjät ovat tulleet Costa Blancalle, etenkin…