Lukuvuosi ei vielä ole tältä vuodelta päättynyt kaikissa alueen kouluissa, mutta katseet on jo suunnattu tulevaan. Valencianan aluehallinnon opetusministeriö ehdottaa,…
Lentokenttäoperaattori Aena on varannut 562 000 euroa Alicante-Elchen lentokentän lähellä sijaitsevien talojen äänieristykseen.
Valencian itsehallintoalueen korkein oikeus (TSJCV) on ottanut kantaa jo vuosia kiisteltyyn asiaan ja määrännyt Guardamarin kaupunginhallinnon huolehtimaan suositun…
Ulkomaiset ostajat olivat osallisina 11045 espanjalaisessa asuntokaupassa vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana, kertoo tuore kiinteistörekisteriä ylläpitävän…
Ylihuomenna keskiviikkona alkaa Torreviejan vuotuinen suurtapahtuma Feria de Mayo. Kansanjuhlan teemana on tuttuun tapaan upeat ratsastusesitykset ja -kulkueet, tanssi,…
Huomisesta alkaen vietetään Torreviejassa Paseo Vista Alegrella “Feria de Primavera” -tapahtumaa. Näytteilleasettajia myyntipisteineen on yhteensä 35, kaupan on mm.…
Guardia Civil on pidättänyt Iso-Britannian kansalaisen Paul Graham Monkin epäiltynä osallisuudesta maanmiehensä Francis Beanin sieppaukseen ja murhaan. Francis Beanin…
Moni espanjalaisen pankkitilin haltija on viime aikoina saanut pankista pyynnön tunnistautumiseen ja tilillä olevien ja sinne tulevien rahojen alkuperän selvittämiseen.
Tech Glass Systems SL on Costa Blancalla operoiva, asumismukavuuden parantamiseen ja turvallisuuteen keskittyvä perheyritys joka toimittaa erilaisia terassi- ja…
Espanjan suurimpiin kuuluva päivittäistavarakauppias Mercadona ottaa maassa ensimmäisten joukossa käyttöön Applen viime vuonna lanseeraaman maksuteknologian Apple…
Torreviejan kulttuuritoimen koostama kevään tapahtumakalenteri on julkaistu ja ladattavissa sivuiltamme.
Kuusi Torreviejan terveydenhuollon hallinnossa työskentelevää assistenttia on irtisanottu terveydenhoidon palvelujen “uudelleenjärjestelyjen” yhteydessä.