Eurooopan etsityin huumekauppias pidätetty Espanjassa

Euroopan etsityimpiin lukeutuva huumekauppias pidätettiin marraskuussa Benalmadenassa, Malagassa. Britannian kansalainen Robert Dawes oli perheineen nukkumassa kun Guardia Civil teki rynnäkön kartanoon varhain aamulla. Pidätetty ei tehnyt operaation aikana lainkaan vastarintaa vaan ihmetteli rauhallisesti mikseivät poliisit yksinkertaisesti koputtaneet oveen. “Olisin tietysti tullut avaamaan” totesi Dawes.
 
Pidätetyn Robert Dawesin hallusta löytyi mm. kymmeniä matkapuhelimia joihin oli asennettu salausohjelmisto. Lisäksi operaation aikana tehtiin ratsioita lukuisiin kohteisiin, mm. Dawesin peitebisneksenä toimineeseen kalustemyymälään.
 
Viranomaiset ovat tutkineet Dawesin toimia jo vuodesta 2007 alkaen. Operaation tuorein, nyt pidätykseen johtanut vaihe alkoi jo vuonna 2012.
 
Tutkinnan aikana poliisi pidätti kymmeniä ihmisiä sekä takavarikoi yhteensä yli 2000 kiloa kokaiinia ja hasista sekä 1,6 miljoonan euron arvosta omaisuutta ja käteistä rahaa.

Section
Summary