Hyviä talousuutisia Espanjasta

Espanjan taloudesta kuuluu vaihteeksi hyviäkin uutisia. Maan talous on kääntynyt kasvuun kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä. Kasvua oli 0,1 prosenttia joten mihinkään riehaantumiseen ei vielä ole aihetta, mutta positiivinen uutinen kuitenkin. Kyseessä on ensimmäinen positiivinen kasvuluku v. 2011 jälkeen.

Asiantuntijoiden mukaan orastava talouskasvu on suurelta osin viennin ansiota.

Kiinteistökuplan puhjettua Espanjan työttymyys on tällä hetkellä euromaiden pahin, työttöminä on virallisten lukujen mukaan 26 % työvoimasta.

Asiasta uutisoi HS.fi ja uutisen voi kokonaisuudessaan lukea täältä: http://www.hs.fi/talous/Espanja+nousee+taantumasta/a1383132004776

Section
Summary