Kiinteistökaupan kasvu jatkuu Espanjassa

Kiinteistöt vaihtoivat omistajaa toukokuussa 12,6 % enemmän kuin huhtikuussa. Eniten kauppa kasvoi Baleaareilla johon kuuluvat saaret Mallorca, Menorca, Ibiza sekä Formentera. Tiedot perustuvat Espanjan tilastokeskuksen Instituto Nacional de Estadistica:n julkistamiin lukuihin.

Vertailtaessa lukuja viime vuoden vastaaviin (05/2013) huomataan, että uusia asuntoja myytiin 8 % vähemmän mutta käytettyjä asuntoja myytiin 16 % enemmän.

Oleskelulupa EU:n ulkopuolelta tuleville houkuttimena
Espanjan valtion tarjoama oleskelulupa eli residencia EU:n ulkopuolelta tuleville kiinteistöjen ostajille on kasvattanut erityisesti kiinalaisten ostointoa. Notaareilta kerättyjen lukujen perusteella kiinalaisten tekemien kauppojen määrä onkin moninkertaistunut, viime vuoteen verrattuna on laskettu jopa kuusinkertaisia kasvulukuja.

Oleskelulupa Espanjassa heltiää sijoittamalla vähintään 500 000€ kiinteistöihin, saman tyyppinen käytäntö on mm. Portugalissa sekä Maltalla. Kasvusta huolimatta vaikutus on jäänyt haluttua pienemmäksi, osittain juuri em. maiden kilpailukyvystä EU:n ulkopuolisten ostajien houkuttelemiseksi.

Section
Summary
Kiinteistökaupan kasvu jatkuu, EU:n ulkopuolisille kiinteistöjen ostajille ohituskaista oleskeluluvan saamiseksi. Lue lisää...