Perustietoa Torreviejasta

Torrevieja on kaupunki Costa Blancalla Valencian itsehallintoalueella Alicanten maakunnassa, Kaakkois-Espanjassa noin 50 kilometriä Alicanten kaupungin eteläpuolella.

Alkujaan Torreviejassa harjoitettiin suolan tuotantoa  ja kalastamista, sijaitseehan kaupunki meren ja kahden suolajärven [Las Salinas] jotka antavat alueelle terveellisen mikroilmaston.

Vuoteen 1802 asti Torrevieja tunnettiin vain muinaisena vartiotornina, joka antoi kaupungille sen nimensä [Torre Vieja, esp., tarkoittaa vanhaa tornia]. Torrevieja tuhoutui maanjäristyksessä 1829. Suolakaivokset ja kaupunki kunnostettiin - tästä on vieläkin muistona kaupungin harvinaisen suorat kadut.

Nykyisin Torrevieja tunnetaan muualla Euroopassa suosittuna matkakohteena, jossa monilla ihmisillä on loma-asunto. Torreviejassa ja lähiseuduilla on myös useita hotelleja sekä apartamentoksia joista voi vuokrata kalustetun asunnon loman ajaksi.

Kaupunki on suosittu kohde Espanjaan muualta Euroopasta pysyvästi muuttaneiden keskuudessa. Toreviejassa oli vuoden 2014 maaliskuussa rekisteröityneenä 107560 asukasta, joista ulkomaalaisten osuus on yli puolet. Espanjalaisten (50470) lisäksi suuria väestöryhmiä Torreviejassa ovat Ison-Britannian kansalaiset, yht. 12753, venäläiset 4943, saksalaiset 3904 ja ruotsalaiset 3211. Suomalaisia oli maaliskuun 2014 alussa kirjoilla 1337. Torreviejassa on laskettu olevan n. 100000 asuntoa joista n. 25000 arvellaan olevan vakituisesti (täysaikaisesti) asuttuja.

Lomakautena väkimäärän arvellaan ainakin tuplaantuvan. Syyskuun alettua pahin tungos kuitenkin hellittää ja esimerkiksi liikenne palautuu normaaliksi.

Lähteet:

Wikipedia

Torreviejan asukastilastot 2014/3
 
Summary