Torreviejan satamaan veneellä Afrikasta

Kuluneen viikonlopun aikana Espanjaan on rantautunut kuudella veneellä yhteensä 67 ihmistä ilman asianmukaisia matkustuspapereita. Viranomaisten mukaan tyynen sään on arveltu johtaneen “matkustuspiikkiin”. Siirtolaisten alkuperä on heidän omien ilmoitustensa mukaan Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä.

Veneistä kaksi rantautui lauantain vastaisena yönä Torreviejan satamaan ja Pilar de la Horadadaan, näissä oli yhteensä 16 matkustajaa joista neljä alaikäistä. Muut paikkakunnat joiden vesiltä maahan pyrittiin olivat Ceuta, Almería ja Granada.

Mukana oli paitsi alaikäisiä myös raskaana olevia naisia, ja osa jouduttiin viemään suoraan sairaalaan tarkistettavaksi. Almeríaan saapunut 17-vuotias nuori lennätettiin helikopterilla saamaan hoitoa, syynä oli ilmeisesti diabeteksen ja merimatkan aiheuttama kunnon heikkeneminen.

Section
Summary