Virgen del Carmen taas auki yleisölle

Torreviejan kaupunginhallinto on ilmoittanut avaavansa tänään kulttuurikeskus Virgen del Carmenin yleisön käyttöön. Lupa-asioissa ilmenneet puutteet on korjattu ja aiemmin syyskuussa suljettu keskus työntekijöineen on taas toiminnassa.
 
Samoihin aikoihin suljettu toinen kulttuurin kehto, Torreviejan kaupunginteatteri eli Teatro Municipal pysyy vielä suljettuna. Vuonna 2006 avatun teatterirakennuksen lupien puutteellisuus oli pitkään tiedossa mutta vasta nykyinen kaupunginhallitus puuttui asiaan. Teatterin avaamiselle ei kuulemma ole esteitä kunhan puutteet on korjattu.
 
Mistä on kyse?
Kevään paikallisvaaleissa Torreviejaa 27 vuotta määräenemmistöllä hallinnut konservatiivipuolue PP (Partido Popular) menetti enemmistöasemansa. Vihreiden Jose Manuel Dolón nousi uudeksi pormestariksi vasemmiston ja vihreiden muodostettua puoluerajat ylittävän yhteenliittymän. Nelivuotiskauden puolivälissä pormestariksi vaihdetaan sopimuksen mukaisesti sosialistipuolue PSOE:n Fanny Serrano.
 
Fanny Serranon virkatehtäviin kaupunginhallinnossa kuuluvat tällä hetkellä mm. julkisten tilojen, kuten kaupungin omien kiinteistöjen sekä yritysten toimitilojen lupa-asiat ja turvallisuusmääräysten noudattamisen valvonta.
 
Muutama disco, Torreviejan kaupunginteatteri sekä kulttuurikeskus Virgen Del Carmen suljettiin kuluvana kesänä - syynä turvallisuusmääräysten laiminlyönti, valitukset discojen metelistä, tarvittavien lupien puuttuminen tai niiden myöntäminen väärin perustein.
 
Fanny Serranon asema on ollut epäilemättä hankala. Toisaalta pitäisi edistää kaupungin elinkeinoelämän ja palveluiden sujuvuutta, mutta ilmi tulleet puutteet ovat viranomaisten mukaan niin vakavia, että muita vaihtoehtoja kuin tilapäinen sulkeminen ei ollut. Espanjalaisilla on hyvin muistissa Madridissa muutama vuosi sitten viiden nuoren hengen vaatinut tulipalo, jossa discon turvallisuusmääräyksiä oli törkeästi laiminlyöty.
 
Espanjan tavan mukaan vallan vaihtuessa kaikki mahdolliset edeltäjien laiminlyönnit pengotaan huolella, myös Torreviejassa on näin tehty. Suljettujen kiinteistöjen aukiololuvat on myönnetty edellämainitun PP:n ollessa enemmistöpuolueena kaupungin johdossa.
 
Vitsikkäimmät ovat ehtineet jo kutsua Fanny Serranoa nimellä “Fanny Cerrado” (cerrado merkitsee espanjaksi suljettua). Yleisen mielipiteen mukaan Serrano on kuitenkin toiminut ainoalla oikealla tavalla, eli pyrkinyt huolehtimaan asukkaiden ja turistien turvallisuudesta. Tukensa Serranolle on ilmaissut myös Valencian itsehallintoalueen turvallisuudesta vastaava Josep Maria Àngel.
Summary
Torreviejan kaupunginhallinto on ilmoittanut avaavansa tänään kulttuurikeskus Virgen del Carmenin yleisön käyttöön. Lupa-asioissa ilmenneet puutteet on korjattu ja aiemmin syyskuussa suljettu keskus työntekijöineen on taas toiminnassa.