caganer-hahmoja

Kakkaava hahmo jouluseimessä! Mikä ihmeen Caganer?

Kakkaava keraaminen hahmo, espanjaksi Caganer tai Gagón on vahvasti läsnä katalonialaisessa jouluperinteessä. Hahmo tunnetaan myös esimerkiksi Valencian autonomisella alueella, Italiassa, Portugalissa ja joissain Keski-Euroopan maissa. Moni Espanjassa joulua viettävä on nähnyt tämän erikoisen hahmon jouluseimen nurkassa.

Caganerin historiaa ei tarkasti tunneta, mutta sen uskotaan saaneen alkunsa 1700-luvun lopulta tai 1800-luvun alusta. Euroopassa vallitsi tuolloin barokkikulttuuri ja sen ajan taiteeseen oli ominaista liioiteltu realismi. Caganer-hahmo oli alun perin talonpoika, joka oli pukeutunut perinteisiin katalaanivaatteisiin, eli vyöhön ja barretinaan. Keraaminen hahmo esitetään kyykkyasennossa housut nilkoissa ulostamassa. Espanjan diktatuurin jälkeisinä vuosina hahmot esittivät usein valtaapitäviä poliiitikkoja, joita haluttiin pilkata tekemällä heistä Caganer-hahmo.

Nykyään Caganerista tehdään monenlaisia versioita, jotka muistuttavat tunnettuja politiitikkoja tai urheilijoita. Suosittuja Caganer-hahmoja ovat olleet esimerkiksi vuonna 2008 Barack Obama ja Hugo Chávez sekä vuonna 2013 Lionel Messi, Angela Merkel ja Vladimir Putin. Donald Trump on luonnollisesti myös nähty Caganer-hahmona. Nykyään Caganer-hahmon tarkoituksena ei ole varsinaisesti pilkata, vaan osoittaa, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Joe Biden ja Kamala Harris löytyvät melkoisen varmasti tänä jouluna myös Caganer-hahmoina.

Caganer sijoitetaan seimeen yleensä nurkkaan puskan tai puun taakse. Uskotaan, että Caganerin uloste hedelmöittää maata. Sitä pidetään näin ollen hyvinvoinnin ja menestyksen symbolina seuraavalle vuodelle. Espanjan Kirkko on hyväksynyt Caganer-perinteen. Caganerin sijoittaminen seimeen tuo onnea ja sen jättäminen pois puolestaan aiheuttaa epäonnea.

Etenkin Kataloniassa myydään joulun alla paljon muutakin kakkarekvisiittaa, kuten pieniä pottia, jossa on kakkapökäleen näköinen makea leivonnainen.

Kuva Trump-Obama-Clinton -caganereihin tässä linkissä.

Section
Summary
Moni Espanjassa joulua viettävä on nähnyt tämän erikoisen hahmon jouluseimen nurkassa, lue mistä on kyse.