Aikamatkalle 1950-luvulle El Pinetiin
Viimeiset kilometrit N332-tieltä kohti La Marinan El Pinetin rantaa ovat lähinnä peltojen reunustamia. Sinne tänne on noussut uusia moderneja pientaloja. Saavuttuani perille rannalle on kuin olisin hypännyt suoraan 1950-luvulle (moderneja autoja lukuun ottamatta)! El Pinet on hauska ja erilainen kohde viettää aurinkoinen päivä rannalla makoillen tai dyyneillä kävellen. Maittavan lounaan voi nauttia rantaravintolassa aivan meren rannassa. Reitti Torreviejasta El Pinetin rannalle löytyy täältä.
El Pinetin matalat pienet talot on rakennettu aivan rantaviivaan kiinni ja aallot nuolevat mereen rakennettuja portaita ja vievät niitä mukanaan pikkuhiljaa. Jos tulet tänne sesongin ulkopuolella, niin tunnelma on todella kuin seisahtunut menneeseen aikaan. Sesonkiaikana autoja on paljon ja merenpuoleisen rantapaseon reunamilla kuuluu kovaääninen puheensorina, kun paikalliset istuskelevat ja rupattelevat naapureidensa kanssa terasseillaan istuen. Kaikki on ihanan rentoa ja ränsistynyttä.
Lomanviettopaikkana El Pinetillä on pitkä historia. Se oli kätevän matkan päässä sisämaasta ja kehittyi jo viime vuosisadalla suosituksi lomakohteeksi. 1900-luvun alussa rannikolle tultiin perinteisesti San Juanin (24. kesäkuuta) ja San Pedron (29. kesäkuuta) päivien välisenä aikana. Silloin El Pinetiin johtava tie täyttyi hevoskärryistä, jotka oli lastattu tilapäismajojen pystyttämiseen tarvittavilla rakennustavaroilla, matoilla, sängyillä, patjoilla ym. Lomalaiset rakensivat rannalle kesän ajaksi majoja, jotka tunnettiin nimellä barracas. Hauska vanha kuva barracas-majasta löytyy täältä. San Jaimen päivänä (25. heinäkuuta) kaikki taas purettiin ja hevoskärryt suuntasivat kohti sisämaata. Lomat olivat ohitse.
Nykyiset rannan talot rakennettiin 1940 - 1950 -luvuilla. Lämpimillä ilmoilla rannalla on vilinää etenkin viikonloppuisin ja espanjalaisten lomien aikana, kun rantatalojen omistajat saapuvat lomanviettoon. Nämä rantaviivalla sijaitsevat rakennukset on määrätty purettaviksi jo vuosia sitten, mutta toistaiseksi määräys ei liene lainvoimainen, koska purkutuomiota seuranneiden valitusten käsittely on vielä kesken.
Rannalla on muutama sesonkiravintola, kuten Restaurante Galicia, Restaurante Gallego Playa sekä perinteikäs Hostal Restaurante Maruja. Ravintolat päivittelevät sosiaalisen median tilejään hyvin vaihtelevasti, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen, mikäli olet menossa lähellä sesongin loppua tai sen alkua.
Hostal Maruja rakennettiin 1953 – ja on edelleen toiminnassa lähes 70 vuoden jälkeen! Majoitus- ja ravintolatoimintaa pyörittävät yhä perustajapariskunnan Pepe Pomaresin ja Maruja Mirallesin jälkeläiset. Hostellin tunnuslause ”La Joya del descanso” (= levon jalokivi) keksittiin vuonna 1965 Madridin Carlton-hotellissa, jonne Pomaresin perheen asiakkaat ja tutut olivat kokoontuneet. Jokainen asiakas sai kirjoittaa oman ehdotuksensa tunnuslauseeksi lautasliinaansa. Voittaja valittiin yleisöäänestyksellä.
Jos rannalla lekottelu ei innosta, niin heti rantaviivan takana dyynien keskeltä löytyy Microreserva Dunes de Pinet -niminen luonnonsuojelualue, joka jatkuu pitkälle Santa Polan suuntaan. Täällä voi patikoida helppoa puukaiteista polkua pitkin ja tutustua opastustaulujen avulla alueen kasvistoon.
Lähteet:
http://hostalmaruja.com/elhostal.html
http://ahsa.org.es/dunas/costas-ordeno-en-2019-la-demolicion-de-las-casas-de-la-playa-de-babilonia-y-pinet