Amay Properties, villa in Orihuela Costa

Arvoasunnot menevät kaupaksi hollantilaisille ja saksalaisille

Alicanten provinssi on Espanjan viidenneksi suosituin maakunta kun tarkastellaan ulkomaalaisten innokkuutta hankkia yli miljoona euroa maksavia lomakoteja. Edellä mainituista kaupoista koko maassa Alicanten provinssissa tehdään niistä 8 prosenttia.

Alicanten alueen kärkeä yli miljoonan euron kakkosasuntojen kauppamäärissä pitävät hollantilaiset (15% kaupoista), saksalaiset (14%) ja britit (11%). Ranskalaiset löytyvät neljänneltä sijalta (10% kaupoista) ruotsalaisten ollessa viidensiä (6%).


Enemmän pihaa ja terassia, ostajat aiempaa nuorempia

Monien alaa tuntevien mukaan painopiste loma-asuntokaupassa on kokonaisuudessaan myös hieman muuttunut. Kaupunkien keskusta-asunnot eivät välttämättä ole ulkomaalaisten ostajien keskuudessa yhtä himoittuja kuin ennen pandemiaa, lukuunottamatta kattohuoneistoja. Yhä enemmän etsitään asuntoja joissa on oma piha, iso terassi tai oma kattoterassi.

Ostajat ovat myös hieman aiempaa nuorempia, iso tekijä tässä on etätyön voimakas lisääntyminen pandemia-aikana. Viime vuosina esimerkiksi Costa Blancan alueella onkin panostettu voimakkaasti nopeiden valokuituliittymien asennuksiin, käytännössä kaikkiin uudiskohteisiin vedetään kuituyhteydet valmiiksi jo rakennusvaiheessa.

Artikkelin kuva: Amay Properties

Section