Torrevieja, Calle Clemente Gosalvez 24

Torreviejan kaupunki kiinteistökaupoilla

Torreviejan kaupunginhallinto on hankkimassa Torreviejan keskustasta 164 neliömetrin kokoista tonttia, jossa on tällä hetkellä nelikerroksinen kerrostalo. Tontti sijaitsee osoitteessa Calle Clemente Gosálvez 24, ja on asiaa selvittäneiden kiinteistöasiantuntijoiden mukaan sopiva kaupunginhallinnon tilojen laajentamiseksi. Kyseinen tontti sekä siinä sijaitseva kiinteistö jakavat tonttirajan kaupungin jo omistuksessa olevien kiinteistöjen kanssa Plaza de la Constitución -aukion vieressä.

Kaupungin ostolistalla olevan tontin käyväksi arvoksi on määritelty 623 000 euroa. Tontin omistava yksityinen taho on tinkinyt 1000 (tuhat) euroa kaupungin ostotarjouksen perusteella, eli kauppahinnaksi on muodostumassa 622 000 euroa.

Torreviejan kaupungin kaavoituksesta ja infrasta vastaava virkahenkilö, aiemmin myös kaupungin arkkitehtinä toiminut Víctor Costa Mazón kehottaa tiedonannossaan kaupunkia toimimaan asiassa rivakasti. Jos asiaa jäädään vatvomaan tarpeettomasti on riskinä, että kiinteistö tai osa siitä päätyy jonkun kolmannen osapuolen omistukseen.

Torreviejan kaupungilla on ostolistalla myös toinen läheinen kiinteistö, entinen jäätehdas, “Fábrica de Hielo”. Entisen jäätehtaan kiinteistö on suojeltu, kunnostettaviin tiloihin on suunnitteilla muun muassa kaupungin turistitoimisto.

Kiinteistökauppojen rahoitus kaivetaan kaupungin lisätalousarviosta, keskushallinnon siunauksella.

Lähde: Información.es

Artikkelin kuva: Google Streetview

Section