Alicanteen saapuvilta kuumemittaus lentokentällä

Alicante-Elchen lentokentälle on asennettu lämpökameroita, joita käytetään saapuvien lentomatkustajien tarkkailuun.

18.06.2020
Oletko törmännyt covid-palvelumaksuun?

Kaksi olutta ja tapaksia rantaravintolan terassilla.

18.06.2020
Allergiaoireet vähentyneet karanteenin ja maskien käytön myötä

Koronapandemian pahimmat ajat osuivat Espanjassa samaan aikaan pahimpien keväisten siitepölyaikojen kanssa.

18.06.2020
Orihuelan rannat keräävät tunnustusta

Vega Baja -alueen rannat ovat saaneet tänä vuonna yhteensä 26 kansainvälistä Sininen Lippu -tunnustusta, mikä on kaks

18.06.2020
Halpa pikatesti kehitteillä koronaan

Valencian terveyden ja lääketieteellisen tutkimuksen edistämissäätiö (Fisabio) on valittu osallistumaan uuden Covid-1

17.06.2020
Suuri käärme löytyi omakotitalon pihalta Bigastrossa - video

Bigastrosta on löytynyt vaikuttavan kokoinen käärme asuintalon pihalta.

16.06.2020